NuortenAsialla

NuortenAsialla on noin viisi kertaa vuodessa ilmestyvä, Nuorisotakuu ry:n julkaisema lehti. Lehti on ilmestynyt ensimmäisen kerran marraskuussa 2017. Lehti toimitetaan kaikille yhdistyksen kannattajajäsenille sähköisesti. Lisäksi lehti jaetaan kaikille Suomen yrityksille, mikroyritykset lukuunottamatta. Levikki lehdellä on yli 20 000 kpl.

Vakioteemat ovat nykyisten ja tulevien hankkeidemme tavoitteet, saavutukset sekä haasteet. Nuorisotyöllisyyden kehitysindeksi analyyseineen. Lisäksi lehdessä tulee olemaan vaihtuva vieraskynä, jossa haemme uutta näkökulmaa työllisyyden, talouden ja osallisuuden kehittämiseksi. Esittelemme jokaisessa lehdessä myös hankkeidemme kautta työllistyneitä nuoria sekä hankkeisiimme liittyneitä yhteistyöyrityksiä ja -kumppaneita sekä heidän tarinoitaan.

Tästä pääset lehden arkistoon ja lukemaan lehteä maksutta. Hyviä lukuhetkiä!

Mediakorttiin pääset tästä.